Erämelontareititys etenee…

Vuoden 2020 lopussa voidaan todeta, sillä Laatokalta Saimaalle eli Shore protection -hankkeen Hiitolanjoki-yhdistyksen osioissa on saavutettu jo useita tärkeitä välivirstanpylväitä. Tämä koskee niin historiapohjaisen erämelonnan reittitutkimusta kuin läpäisyraivaustakin. Edellistä on tehty koemelonnan puitteissa yli 50 km, työpöydällä ja kartoilla enemmänkin. Esteistä raivattuja pienvesien (joet, purot, ojat) osuuksia on jo noin 10 km.

Raivaustopparoikka työn tuoksinassa: Timo Siirasto sahaa, Juhani Tiainen nostaa ja Mikko Europaeus kuvaa – tällä kertaa. Kännykkäkamera armahti joskus edes hetkeksi moisista hommista!

Pääsisältömme hankkeessa, historiapohjaisen erämelontareitistön rakentaminen otti vielä syksyn ja syystalven mittaan aimo harppauksia eteenpäin. Kanoottimelontaa varten tehtävä läpäisyraivaus on välttämätön iso paha ja tässä tartuttiin härkää – tai paremminkin juurakkoa – sarvista: komea Romanononjoki läpäistiin 2-3 henkilön talkoopartiolla, enin osa sahuri-repsikka-yhdistelmällä raivauskanoottia kuljettaen noin 3 km matkalta eli kokonanaan. Työ keskisellä runkoreitillä pysähtyi, kuten koemelonta aiemmin, yläjuoksun Kyynärpäänjoen ”mörkömottiin”, mutta sen laukaisua yritetään uusin sotasuunnitelmin myöhemmin. Rahoitusta tämä silti vaatii.

Lisäksi oheistoimena saatiin ennen talvea valmiiksi uppopuu-biopuhdistamo Hiitolanjoen Uudensillan suvannolla (oheiskohde myös Uudensillan koskella). Suunnittelusta, ohjeista ja vedenlaadun ja pohjaeläinten tutkimuksesta vastasi Saimaarium Oy ja urakan (15 rankanippua) toteutti Kokkolanjoen Erä-Miehet ry. Mittaustutkimuksia jatketaan kohteessa vuoden 2021 aikana. Lue lisää uppopuumenetelmästä Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Raivaus teki esimerkiksi Romanonjoesta kulkukelpoisen. Luontoarvoja pyrittiin kuitenkin vaalimaan.

Läntisellä runkoreitillä raivaus edistyi vielä laajemmalla alueella: Sarajoki on nyt saatu auki kokonaisuudessaan, sitten siivottiin Pusankosken partaita ja edelleen Matkolammen – Loituman väli. Työ päättyi toistaiseksi Rako-ojalle, Metsän tarina -elokuvastakin tutun Haarikko-järven laskujoelle. Työ vaati lähes kaksi viikkoa kahden miehen harrastajametsuripartioltamme ja oli monin paikoin sekin varsin vaivalloista. Vaivannäkö kannatti silti, sillä reitistä tulee tälläkin suunnalla hieno melontakohde! Oli antoisaa tutustua myös jokivarren asukkeihin, joilta saimme paikoin apua ja vinkkejä. Yhteistyö sujui hienosti ja ensimmäisiä majoitus- ja saunaideoitakin syntyi…

Este edessä Sarajoella. Sen poistamista raivauskanootin työkaluilla suunnittelee Juhani Tiainen.

Lopulta vuoden viimeiset kenttätyöt veivät tutkimustiedusteluun siitä, mitä edessä tuleman pitää ja mitä kautta kenties muinoiset uiskomiehet Saimaan saavuttivat. Toki kyse on paikoin nykyajan kompromisseista.

Raivaustyömme päättyi vuonna 2020 Rako-ojalle, Metsän tarina -elokuvastakin tutulle Haarikko-järven laskujoelle. Se on noussut esiin viime aikoina myös Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon rajamaiden yhteisessä kansallispuistoaloitteessa. Sen aika ei vielä ollut, mutta taistelun sen puolesta jatkuu. Tuleva läntinen runkoreitti sivuaa Haarikon Saunalahtea.

Rako-oja oli osin tuttu jo ennestään, mutta sen läpikäynti kokonaisuudessaan sai vasta ”suomut tippumaan silmiltä”: kyseessä on hyvinkin melottava, paikoin tosin sauvottava viehättävä pienvesi. Sen varrelta löytyy yllättävänkin monipuolista ja erämaista maisemaa, joista lisää toisessa yhteydessä. Nyt pääasia oli, että raivaustyön kannalta kohde vaikuttaa vähemmän hankalalta. Yläpuoliset pienet lammet Saunalampi ja Kumpulampi on myös tarkastettu, yksi komea kallio näilläkin main. Maataipale Kumpulampi-Parsikkolampi -välillä on haastava, mutta mahdollinen kulkea tien takia. Kuljetusvälineen se vaatinee; kanoottikärryihin palataan näissä kirjoituksissakin vielä erikseen.

Loitumanpään laskujoella ollaan jo aika kaukana sivistyksestä…mutta pitkossilta vielä löytyi.

Parsikkolammella, Särkilahdesta Punkaharjun suuntaan vievän Vuoriniementien pohjoispuolella, ollaan vedenjakaja-alueella. Seuraavana on Ruokojärvi: Hiitolanjoen vesistöalueen ylityksen jälkeen siirrytään lopullisesti Saimaan Pihlajaveteen, kun saavutaan Perälampareen Oitotinlahden rantaan. Harvinaisella nimellä on muuten vastineensa Laatokan rannallakin – ehkä viite näitä vesien osia jo ammoin nimenneiden tulosuunnasta?

Reitti Särkilahteen kulkee Pihlajaveden sisäsaaristoon kuuluvan Perälampareen suunnasta Taivallammen kautta Taipaleenlahteen. Vaikka kyse ei olisikaan välttämättä tästä kulkusuunnasta, viimeksi mainitut nimet viittaavat todella veneiden vetämiseen (maa)taipaleiden yli. TOUCHÉ!

Reitttitutkimus johti lopulta Särkilahden tuttuun tukikohtaan, yksityiseen mökkipaikkaan, joka voisi kenties tulevaisuudessa olla reitin päätepiste – ehkä myös majoituspaikka ja logistinen asema, josta kanoottiretkeilijät voisivat tilata paluukyydin takaisin aina Hiitolanjoen Kangaskoskelle saakka.

Verkonlaskua Pihlajaveden Särkilahdessa marraskuun lopulla 2020.

Vuoden mittaan olen saanut tai olemme saaneet apua tutkimukseen, raivaukseen ja ateljeekritiikkiäkin reitti-ideoiden kehittelyyn useilta eri henkilöiltä. Kiitos näistä kuuluu vielä erikseen mainiten etenkin seuraaville: Juhani Tiainen (koemeloja ja raivaustyöpari), Tuomas Tiainen (koemeloja ja raivaustyöpari), Riitta Luukko (raivaustyöpari), Kristian Pennanen (raivausapulainen), Sari Pennanen (Oronmyllyn huolto ja reittiyhteydet), Mauri Vento vaimoineen ym. Sarajoen asukkaat (paikallisyhteistyötä), Timo Siirasto (koneraivausapu, varustehuolto, paikallisyhteistyö,) Ismo Heikkonen (reittitutkimus ja majoitus), Hannu Toivanen ja Marja Hinkkanen (Pitkäjärven IN-KA-temppelin eli toimintakeskuksen majoitus ja huolto). Kiitos muutkin!

Vuonna 2021 työ, tutkimus ja seikkailut muinaiskarjalaisten vanavedessä jatkuvat. Uusin voimin, innokkain ideoin, terävin teräketjuin ja iskevin melanvedoin! Menestyksekästä ja terveysturvallista vuotta 2021 kaikille tämän projektin seuraajillekin!

Katsaus Hiitolanjoen projekteihin 2020 lopulla

Koskien ennallistamisen valmistelut ovat edenneet kuluneen vuoden aikana Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toimesta ja yhteistyötahojen avulla.

Kangaskoski

Voimantuotanto Kangaskoskella päättyy sopimuksen mukaan 31.7.2021

  • Maisemasuunnittelu on viimeistelyssä Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:llä. Maisemasuunnitelma sisältää mm. kosken ympäristön rakenteet ja polkuverkoston.
  • Kangaskosken vesilupaa odotetaan Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta vuodenvaihteen tienoilla.
  • Vuoden alussa rakennuttaja-konsultiksi on valittu Insinööritoimisto Suunnittelukide alkaa valmistella urakoiden kilpailutuksia. Rakennuttaja kilpailuttaa ja valvoo padon purkamisen, pohjapadon rakentamisen, yläkanavan alueen muutostyöt, säilytettävien patojen kunnostukset sekä kaiteiden ja portaiden rakennuttamisen padoille. Tarkemmista aikatauluista tiedotetaan ensi vuoden aikana.

Voimala- ja teollisuusmuseoalue

  • Kangaskosken museoalueen suunnittelu -hankkeelle on myönnetty rahoitus EU:n maaseutuohjelmasta, Etelä-Karjalan Kärki-Leaderiltä. Tässä hankkeessa täydennetään historiallista tietoa arkistoista, tehdään Kangaskosken saaren arkeologinen täydennystutkimus, tallennetaan Kangaskosken voimalan viimeisen vuodan toimintaa ja tuotetaan Kangaskosken paperitehdasta esittelevä virtuaalisovellus.
  • Voimalarakennuksen muutossuunnitteluun rahoitus RivTimes-hankkeessa Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC-ohjelmasta.
  • Kangaskosken ja Ritakosken voimalarakennusten kattojen korjausurakka on puolessa välissä, kun Kangakoskella on jo sinkitty peltikatto asennettuna ja rakennustelineet puretaan vielä ennen joulua.

Kangaskosken ympäristön retkeilyinfra

  • Kangaskosken alue saadaan kokonaisuudessaan kuntoon kävijöille Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta EU:n maaseutuohjelmasta haetun rahoituksen avulla. Kangaskoski kalastajan keidas -hankkeessa rakennetaan kulkuväylät kosken ympäristöön ja sieltä laavulle. Laavu korvataan uudella ja tilavammalla, lisäksi rakennetaan uusi esteetön käymälä.

Lahnasenkoski

Voimantuotanto Lahnasella päättyy sopimuksen mukaan 31.7.2022

  • Lahnasenkosken vesilupapäätös on saatu AVI:lta ja maisemasuunnitelma on jo laadittu.
  • Voimalarakennuksen ja alueen retkeilypalvelujen kehittämisen suunnittelu etenee tulevan vuoden aikana.

Ritakoski

Voimantuotanto Ritakoskella päättyy sopimuksen mukaan 31.7.2023

  • Ritakosken vesilupahakemus jätetään tulevan vuoden aikana ja muu suunnittelu jatkuu sen jälkeen.
  • Ritakosken voimalarakennuksen katto korjataan maalis-huhtikuussa 2021.

Hiitolanjoki-yhdistyksen jäsenkirje 2020

 Yhdistyksen vuosikokous 15.9.2020

Hiitolanjoki-yhdistyksen vuosikokous pidettiin Oronmyllyn kurssikeskuksessa vasta syksyllä kevään koronarajoitusten vuoksi. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat ja kuultiin Mikko Europaeuksen esitys Laatokalta Saimaalle hankkeen (Shore protection, CBC-ohjelma) erämelontareittitutkimuksista. Hallituksen jäsenet ja jäsenmaksut ovat oheisessa taulukossa. Ensi vuoden jäsenmaksuista päätetään seuraavassa vuosikokouksessa, joka pidetään sääntöjen mukaisesti toukokuussa 2021.

Lue koko jäsenkirje avaamalla tästä pdf-tiedosto!

Haluatko liittyä Hiitolanjoki-yhdistyksen jäseneksi?

Ilmoita yhteystietosi sihteerille: hanna.ollikainen@ekarjala.fi

Jäsen, etkö saanut jäsenkirjettä sähköpostilla? Muistuta/päivitä sähköpostiosoitteesi sihteerille, kiitos!

Vuoden vesistökunnostajapalkinto Hiitolanjoelle

Hiitolanjoen ennallitusprojekti sai huomionosoituksen

Palkinto luovutettiin 28.10. Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaarissa, joka järjestettiin tänä vuonna webinaarimuodossa.

Suomen Ympäristökeskuksen lehdistötiedotteesta:

Ohjelmapäällikkö Antton Keto ympäristöministeriöstä antoi tänään Vesistökunnostusverkoston Vuoden vesistökunnostaja -palkinnon Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle ja sen toimitusjohtajalle Hanna Ollikaiselle. Säätiö on Ollikaisen johdolla mahdollistanut hankkeen, jossa kolme patoa puretaan lähivuosina Rautjärven Hiitolanjoella Etelä-Karjalassa. Hanke on mittakaavaltaan ainutlaatuinen. Hiitolanjoen vedet virtaavat vapaana vuonna 2023 latvavesiltä Laatokalle asti, mikä vakiinnuttaa luonnonvaraisen järvilohen aseman Suomessa. Hiitolanjoessa elää Suomen viimeinen alkuperäinen ja täysin luonnonvarainen järvilohikanta.

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö on ollut vuodesta 2019 asti mukana kehittämässä Hiitolanjokea sekä raivaamassa tietä kohti vapaata lohijokea, mutta viime vuosina se on ottanut projektissa yhä enemmän vastuuta. Kun voimaloiden lunastusneuvotteluihin ryhdyttiin, säätiö tarjoutui ottamaan voimalat hallintaansa. Tavoitteena oli varmistaa joen muutosprosessin onnistuminen. Säätiö laajensi rohkeasti omaa toimintaansa osallistumalla lunastusneuvotteluihin, voimaloiden alasajoon, purkutöiden luvitukseen sekä purku- ja jälkihoitotyötehtäviin.

Koko tiedotteen voi lukea tästä linkistä.

Punkea Putikkoon!

Tuli heinäkuu, Eino Leinon, runon ja suven päivä 6.7.2020. Mikä olisikaan parempi tapa viettää sitä kuin retki kanootilla kukkivan luonnon helmassa Nocturnea vesillä laulellen? Noh, työtä ja huvia, kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Tarkoitus oli selvitellä Laatokalta Saimaalle -hankkeemme kaavailluista runkoreiteistä Punkaharjun lampireitti melomalla vähintäänkin väli Laakkiinjärvi-Vapanen-Siekale-Valkia-Mustajärvi-Saarijärvi. Lopullinen tavoite, Putikonlahti ja Saimaan Pihlajavesikin siintelivät jo silmissä: ”Romanonjoen latvoilta yritetään myös punkea Putikkoon”, kuten Parikkalan-Rautjärven Sanomien päätoimittaja Anssi Kemppinen nasevasti totesi aihetta käsittelevässä kesäliitteen lehtijutussaan. Se on luettavissa myös täältä.

Tauko Vapasen entisen seisakkeen paremmalla puolella.

Sateisen yön jälkeen ilma poutaantuu, mutta tuulee yhä kovasti. Ajeltuani Laakkiin luonnonsuojelualueen metsäautotien mutkaan lasken vesille. Pian olen pienen lampimaisen järven koillisrannalla. Kanootti kantolängillä niskan päällä, vesitiivis pussi selässä jatkan polkua Vapasen entisen rautatieseisakkeen tuntumaan. Yritän ensin saniaisviidakossa alittaa Punkaharjulle ja edelleen Savonlinnaan vievän rautatien sillan kapeasta graniittiaukosta: vesi riittäisi juuri ja juuri kanootin vetämiseen ja kumarassa voisi tunnelin läpäistä, mutta edes Welhonpesän kapea Kolibri (76 cm) ei mahdu aukosta. Raapusten jälkeen luovutan ja ylitän varoen tasoristeyksen ja Punkaharjun-Särkisalmen välisen tien. Kanootille löytyy laskupaikka heti tien tuntumasta ja matka jatkuu vesitse.

Pienen Vapasen jälkeen löytyy lyhyt kapea väylä Valkialle. Järvi on jo suurempi ja täällä on enemmän mökkejä, lähinnä kaakkois-, pohjois- ja koillisrannoilla. Myötätuuli vie kuin itsestään eteenpäin ja kulku on helppoa. Pienen haeskelun jälkeen olen kirkkaalla, kapealla ja rannoiltaan kivikkoisella lyhyellä väylällä Siekaleelle. Täältä pääsee pujahtamaan taas harjuaukosta eteenpäin Mustalle.

Mustajärven huvila-arkkitehtuuria.

Mustajärvi on aikoinaan kuulun Kultakiven lomakeskuksen ydinaluetta. Nyt rannoilla on lähinnä autioita mökkejä, joskin niiden käyttö on aika epäselvää. Kultakivestä ja myöhemmin paikalla toimineen omistajan jokseenkin värikkäistä bisneksistä on melko tuore Seura-lehden juttu vuodelta 2019. Tuumien paikan menneitä ja nykyisiä vaiheita rantaudun rautasillalle.

Vuorossa on Mustajoki, joka yhdistää Mustajärven ja Saarijärven, mutta nyt eteneminen on harkittava tarkoin: läpäisen piikkilanka-aukon kaatuneen rantakoivun vierestä, keplottelen majavan kasaamilla oksilla ja pääsen siltarummusta läpi. Rautatiesillan alitus on helppo. Mustajoki osoittautuu onneksi melko kulkukelpoiseksi: vettä riittää ja vain yksittäisiä puita, joista kassaran, retkisahan, kanoottisauvan ja ylivetojen avulla selviää pienellä vaivalla. Majavan jälkiä ja ilmeisiä polkuja on paikoin, mutta itse otus ei näyttäydy. Kaisla on korkeaa. Neidonkorentoja parveilee joka puolella.

Mustajoen puusillan ali mahtuu limboamaan kanootilla – täpärästi!

Saarijärven ylitys sujuu kiitäen tuulen mukana ja olen melko nopeasti järven laskukynnyksellä, josta alkaa Putikkoon lopulta johtava Myllyjoki. Evästeltyäni totean, että viimein täytyy kanootista luopua tällä erää: joki on nyt heinäkuussa vähävetinen, joskin vetäminen voisi paikoin nippa nappa onnistua. Ajankin voittamiseksi päätän kuitenkin kävellä tietä – ja päädyn kalanviljelyaltaille. Esittäydyttyäni ja kerrottuani asiani ystävällinen kalastusmestari Antti Tolvanen opastaa outoa kulkijaa: laitos on toiminut vuodesta 1963 ja kuuluu Etelä-Savon kalatalouskeskukselle. Täällä kasvatetaan järvitaimenta, järvilohta ja kahta eri harjuskantaa. Puhtaus on alueella tärkeää ja asiattomat vieraat ei-toivottuja. Yhtä kaikki, on parempi, ettei paikkaa erityisesti esitellä yleisölle.

Jatkan matkaa hakkuuaukiolle, rautatieradalle, sähkölinjalle: teen edempänä välipistäyksiä Myllyjoelle. Rehevärantainen joki olisi paikoin vielä ainakin sauvottavissa, paikoin ehkä melottavissakin. Löytyy jopa rautatieaukko, jossa vettä on niin paljon, ettei yli polven repeytynyt kahluuhousunsaapas riitä.

Niskalammessa on vähän vettä hellekauden jäljiltä, mutta sitäkin voisi kulkea: tosin yksi pato pitäisi ohittaa. Täällä levittäytyy rakennuksineen Putikon hovi, jonka vesisahan historia juontaa jo 1770-luvulle. Paikalla on ollut viime vuosiin saakka kesätaidenäyttely. Bed & Breakfast -toimintaa ilmoitetaan edelleen. Vesiratas on hieno nähtävyys! Jos keskinen ja pohjoinen runkoreitti saadaan vielä joskus tänne, olisi täällä lähes valmis etappipaikka melontamatkailijoille. Yhteistyötä, ohituspolku ja raivausta sekä markkinointia tietenkin tarvitaan.

Saha- ja myllytoiminta pyöri Putikossa aikoinaan vesivoimalla. Nykyinen vesiratas on entistetty.

Lopulta on käännyttävä pois, sillä yöksi on palattava takaisin. Putikonlahti jää vielä valloittamatta. Vastatuuli on varsin kova vielä Saarijärvellä, mutta sitten helpottaa. Uinti Siekaleessa paluumatkalla virkistää. Tapaan vielä ystävällisen mökkiläispariskunnan aivan loppumatkasta Laakkiilla. Haastellessa käy ilmi, että läheisellä Kaatuvavuorella olisi myös rajamerkki, joka liittyy tunnetumman Paljakanvuoren Ruotsin ja Venäjän rajahakkauksiin. Rantaudun auringon laskiessa, puran kanootin ja kiinnitän sen katolle. Itikoita ja kusiaisia karkuun!

Retki osoittautui tarpeelliseksi ja herätti useita ideoita, toisaalta haasteita ja kysymyksiäkin…ja näytti suomalaisen luonnon kesäidylliä parhaimmillaan!

Ensimmäiset koemelonnat tehty: raporttia!

Kokemuksia kolmelta retkeltä toukokuussa 2020. Rankka, mutta palkitseva ponnistus…

Kaksi perusmelaa, taittomelaa ja kanoottisauva. Katajainen sauva on monikäyttöinen: sillä voi mm. vetää kanoottia, sauvoa matalikoissa, kantaa juomavettä – ja keplotella tiukoissa paikoissa!

Kevätkesällä 2020 Laatokalta Saimaalle -hankkeen yhteydessä toteutettiin ensimmäiset kolme koemelontaretkeä, joihin liittyi myös välttämätöntä läpäisyraivausta. Retket tehtiin soolokanooteilla (kotimainen Welhonpesän Kolibri, materiaali hiilikuitu-innegra -kuituseos, painot 16 kg ja 19,5 kg ilman lastia). Kevyenä raivauskalustona oli moottorisaha, kaksi retkisahaa, kaksi retkikirvestä, kassara eli vesuri sekä puoshaka eli uittokeksi. Retkiä johti hankekoordinaattori ja Hiitolanjoki-yhdistyksen pj. Mikko Europaeus ja avustajina toimivat Juhani Tiainen (1. retki) ja Tuomas Tiainen (2. retki). Yhteensä kolmea runkoreittiä (läntinen, keskinen, pohjoinen) on kuljettu eri suunnilla nyt vähän yli 50 km. Tämä on silti vasta alkua…kaikki nämä reitit ovat mahdollisia muinaiskarjalaisten käyttämiä vedenjakajaseutuja ylittäviä vesireittejä, joita siis on nyt lähdetty tutkimaan käytännössä paikan päällä.

Retkikunnan kanootti koelastissa. Keulassa ja perässä lepuuttajalistoista tehdyt ”törmäyspuskurit”.

Ensimmäinen retki tehtiin Hiitolanjoen Kangaskoskelta läntiselle runkoreitille välillä Hiitolanjoki-Silamusjoki-Torsanjoki-Torsanjärvi-Sarajoki. Tällä suunnalla matkan varrelle jää jo Pähkinänsaaren rauhan (1323) ja myöhempien aikojen rajapisteitä, yksi kalliomaalaus, vanhoja vesimyllypaikkoja – ja tietenkin upeaa luontoa: toukokuussa esimerkiksi kaulushaikara oli jatkuvasti äänessä! Matkaa kertyi yhteensä noin 30 km, kunnes retki täytyi tällä erää päättää Sarajoen alaosan Jokirantaan. Jo tälle välille jää monipuolisesti erilaisia vesiä. Näitä melottiin, mutta monin paikoin kanootteja myös kannettiin ja vedettiin – koskissa ja koskien sekä yksittäisten puiden ja rytöjen ohi. Yleinen johtopäätös oli, että reitin kohteilla ja reittisuunnalla on paljon potentiaalia. Kehityskohteina mainittakoon esim. laskupaikka Hiitolanjoen voimalaitosten ylävirran puolelle, kanoottikärry tms. Silamusjoen ohittamiseen, mahdollinen savusaunavuokraus, taukopaikkoja – ja tietysti jatkoraivaus Sarajokea ylöspäin. Vuonna 2021 tämä ”Rajojen reitti” on tavoite läpäistä kokonaisuudessaan aina Sarajärven yläpuolelle, Loituman kautta Särkilahdelle – eli Kaaakkois-Saimaan Pihlajavedelle. Päämäärä vaatii yhä jonkin verran valmistelevaa tutkimusta…

Matka jatkuu sadekelillä Sarajoen leiripaikan yön jälkeen. Kanootissa tällä kertaa Juhani Tiainen.

Toinen retki suuntautui Simpelejärven Haljakanselkään laskevaa virtavettä, Romanonjokea, yllöspäin. Lähialueella on Oronmyllyn loma- ja kurssikeskus, uimaranta, kivikautisia asuinpaikkoja sekä Romanonkankaan pyyntikuopat. Ortodoksikarjalaisen henkilönnimen (karj. Romana, kreik. Romanos, lat. Romanus = ”roomalainen”) mukaan nimetty pieni joki mainitaan vanhana kulkureittinä ainakin jo eräässä Parikkalan ja Säämingin miesten kaskiriidassa 1700-luvulta (Lappalainen: Säämingin historia I). Koemelonta eteni hitaasti, sillä syvään uurtunut, kiemurteleva joki oli vähävetinen: kanootteja siis vedettiin, sauvottiin ja uitettiin. Rankkojen raivausten ja ohivetojen jälkeen pääsimme lopulta noin 3 km Kyynärpäänjoen laavulle – tästä eteenpäin joen yli kaatuneet puut ovat keskeinen raivaustarve. Yhtä kaikki, ”Rio Romano” on upea luonto- ja kulttuurikohde, suorastaan erämainen vanhan metsän saareke ja käytävä Simpelejärven pohjoispuolella – ja yläpuolella vielä Kyynärpäänjoki ja vedenjakajaseutu. Erämelontareitti voi tulevaisuudessa olla yhdistettävissä Oron laajaan retkeilyreitti- ja hiihtolatuverkostoon. Tavoite on läpäistä tämä ”Romanon reitti” Simpelejärveltä Punkaharjun lammille (Laakkii-Vapanen-Valkia-Musta-Saarijärvi) ja vanhaa uittoreittiä Putikkoon eli Saimaan Pihlajavedelle viimeistään vuonna 2021. Pieniä tarkennuksia tarvitaan…

Toisen retken erikoisin löytö Romanonjoen pohjasta: puukappale, jossa oli kolme ihmisen kairaamaan reikää ja jopa kaksi teroitetun tapin kärkeä. Ehkä ruuhen siipipuun kappale…tai…?

Kolmas retki käytiin kevennettynä yhden miehen kanootin ja hakukyydin yhteistyönä: huhkimista riitti silti tälläkin suunnalla! Tämän pohjoisen runkoreitin on katsottu kulkeneen Simpelejärveen laskevan Lahdenpohjan tietämiltä Matkolampien ja Kalajärvien kautta edellä mainitulle Punkaharjun lampireitille – ja edelleen Putikkoon. Paikannimistö (Matkolammet, vanha Haapiosaari) viitannee täällä alkujaan vesillä kulkemiseen. Lahdenpohjan ympäristössä on kivikautisia asuinpaikkoja. Reitin lähelle jää myös Iso ja Pieni Linnavuori ja vanha rajapaikka Paljakanvuori. Seutua on kartoittanut jo 1600-luvulla savonlinnalainen Lauritsa Röös, joka tallensi myös vesireittejä. Reitin osa, noin 20 km, on kuljettu nyt osin meloen, osin uittaen, sauvoen ja kantaen seuraavasti: Ristisalmi-Lahdenpohja-Suolajoki-Säyneenlampi-Koskutjoki-Pieni-Matko-Suuri-Matko-Heposillanoja-Pieni Kalajärvi-Saareksienoja-Mustajärvi. Matkan varrelle jäi ainakin yksi mahdollinen etappimajoitus, useita jälkiä vanhoista veneistä (!), monipuolisia lintu- ja jopa simpukkavesiä ja varsin vaihtelevia luontotyyppejä. Mustan majavapoluilta, entisen lomakeskus Kultakiven idyllisistä maisemista, on tarkoitus jatkaa tätä ”Matkomiesten reittiä” lopulta Putikonlahteen viimeistään vuonna 2021.

Säyneenlamminkankaan ”Sahara” taas sitten jotain aivan muuta…!
Valtatie 6:n alittava rehevärantainen Ristisalmi on leveä ja melontakelpoinen.

Laatokan latvavesiltä Saimaan satamiin – kanootilla!

Hiitolanjoki-yhdistys selvittää kaksivuotisessa hankkeessa vesireittejä Hiitolanjoen vesistöalueelta vedenjakajan yli Saimaalle. Lue lisää!

Koemelontaa tehdään suomalaisvalmisteisella soolokanootilla, joka on tässä neitsytmatkallaan Saaren Pien-Rautjärvellä Hiitolanjoen vesistöalueella. Tulevaisuudessa reitit voisivat ehkä edetä tätäkin kautta pohjoiseen. Kuva: Anne Heikkonen.

Hiitolanjoella tutkitaan patojen purkamisen vaikutuksia

Luonnonvarakeskus (Luke) käynnistää vuoden 2020 aikana monitieteisen tutkimuksen Hiitolanjoella. Tutkimuksessa selvitetään vesistön ilmastopäästöjä ennen ja jälkeen patojen purun, ennallistamisen vaikutuksia vaelluskaloihin sekä alueen asukkaiden kokemia haittoja ja hyötyjä vedenkorkeuden muuttuessa. Luken tutkimus tukee muuta Hiitolanjoella tehtävää patojen purkutöiden vaikutusten seurantaa, jota alueella toteuttaa Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy.

Hiitolanjoella on Suomessa edelläkävijän rooli pienten vesivoimaloiden purkuhankkeena.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa monipuolista tietoa tulevien padonpurkuhankkeiden tueksi. Vaelluskaladynamiikan tuntemuksen sekä yhteisön asenteiden, odotusten, hyötyjen ja haittojen kartoitustiedon avulla kehitetään valmiutta vastaavien uusien hankkeiden suunnitteluun. Havaintoja metaanipäästöistä jalostetaan käytettäväksi muun muassa kansallisessa maankäytöstä koituvien metaanipäästöjen raportoinnissa.

Lue lisää:

Lisätietoa:

Luken DamRem-hanke:
Projektikoordinaattori:
Erikoistutkija Jukka Alm, Luonnonvarakeskus, jukka.alm(at)luke.fi, puh. 029 532 3107

Hiitolanjoen seurantatutkimukset (vedenlaatu, kalasto, pohjaeläimet ja sedimentti):
Limnologi Mikael Kraft, Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy, mikael.kraft(at)svsy.fi, puh. 044 732 1256

Hiitolanjoen ennallistamisen kokonaisuus:
Ympäristöpäällikkö Matti Vaittinen, Etelä-Karjalan liitto, matti.vaittinen(at)ekarjala.fi, puh. 040 139 0173