Lohet rynnivät Lahnasenkoskeen kesken työmaan

Lahnasenkosken padonpurku- ja kosken ennallistus on edennyt suunnitellussa aikataulussa, mutta valtava urakka ottaa aikaa. Lohikalojen kutuaikaa loka-marraskuussa, eivätkä kalat malta odottaa että koneet väistyisivät Lahnasenkosken työmaalta!

”Tolkuton määrä kalaa Hiitolanjoella”

Nyt lokakuun puolivälin lähestyessä Hiitolanjoen koskilla on havaittu vilkasta liikennettä. MMM:n Nousuohjelman projektikoordinaattori Matti Vaittinen havaitsi 14.10. Kangaskosken uudella niskalla vähintään 20 kalaa, koskessa useita kutupesiä ja kaloja. Myös perinteisellä kutualueella kosken alapuolella, laavun lähistöllä oli kaloja enemmän kuin aiemmin on nähty. Tämä kohta, jossa syksyllä 2019 oli kalakamera, katso veden alla kuvattuvideokooste.

Lahnasenkosken työmaalla on myös havaittu viime päivinä vilskettä, kun kalat nouseva jo koskeen välittämättä työkoneista. Kaloja on kuvattu uudelta rakennettavalta sillalta sekä työmaapadolta. Kaloja on myös padon yläpuolella, minne niiden on täytynyt uida rumpuputkien läpi.

Lahnasenkosken työmaa 13.10.2022

Lahnasenkosken työmaa kokonaisuudessaan. Työmaapato patoaa yläpuolisen vesialtaan vedet siihen tasoon, johon vedenpinta tulee asettumaan kosken valmistuttua. Työmaapato madalletaan ja siitä muotoillaan kosken pohjakynnys. Voimalan yläkanavan täyttö on vielä käynnissä, siitä tulee kävijöille oleskelupaikka. Vasemmalta joen rantaa seuraileva työmaatie säilytetään kapeampana ulkoilureittinä. Kaikki uudet polut sekä silta on rakennettu esteettömiksi.

Työt Lahnasenkoskessa ovat valmistumassa lokakuun loppuun mennessä, jolloin koski on pelkästään kalojen valtakuntaa. Sen jälkeen jatkuu sillan, yläkanavan ja ympäristön rakentaminen retkeilijöille. Lahnasenkosken virkistyspolkujen avaamisen aitaulusta tiedotetaan marraskuussa, siihen saakka alue on työmaata eikä sinne ole lupa mennä!

Hiitolanjoen mallia esitetään Heinävedellä sijaitseville Palokin koskille

Heinäveden ja Tuusniemen kunnat tilasivat maakuntaneuvos Matti Viialaiselta selvityksen Palokin koskien vapauttamisesta. Viialainen laati selvityksen Hiitolanjoen Voima Oy:n nimissä, hallituksen jäsenen ominaisuudessa. Hiitolanjoen Voima Oy on Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön tytäryhtiö.

Tutustu Palokin koskien historiaan ja nykytilanteeseen (n. 5 min)

Katso tästä esitys selvityksestä

Pohjois-Karjalan Sähkön omistama Palokki on ns. pienvoimala eli teholtaan alle 10 MW ja edustaa vain, paikallisesta merkityksestään huolimatta, muutamaa promillea koko maan sähköntuotantokapasiteetista. Siihen verrattuna koskien ennallistamisesta koituva hyöty uhanalaisille kalakannoille ja koko Itä-Suomen elinvoimaisuudelle sekä luonnon monimuotoisuudelle on tuntuvasti suurempi, toteaa Viialainen.

Heinävedellä sijaitsevien kahdeksan kosken ennallistaminen pystyttäisiin toteuttamaan vuoden 2030 alkuun mennessä noin 25 M€:n kokonaiskustannuksilla. Arvio perustuu valtion virtavesien ennallistamista rahoittavassa Nousu-ohjelmassa mm. Hiitolanjoella, Virtaankoskella ja Kuusinkijoella käytettyihin ja myös voimayhtiöiden välisissä kaupoissa viime vuosina toteutuneisiin kustannuksiin. Riittävä kompensaatio voimalan omistajalle voitaisiin suorittaa myös vastaavana (7 MW, 30 GWh) vesivoimatehona ja tuotantona muualta.

Saimaan järvilohen ja järvitaimenen tilanne on kriittinen

Viialaisen mukaan kokonaan vapaa Palokki on suuren pinta-alansa ja vesimääränsä ansiosta selvästi paras vaihtoehto sekä lohikalojen että matkailun ja alueen virkistyskäytön kannalta. Sekä äärimmäisen uhanlaisen Saimaan järvilohen että erittäin uhanalaisen järvitaimenen tilanne on mm. pahentuneen vesihomeongelman takia erittäin kriittinen. Siksi Palokin jopa 30 hehtaarin poikastuontantoalue keskimäärin 21 m3/s virtaamalla on saatava Saimaan lohikalojen luontaiseen elinkiertoon.

FT Jorma Piirosen mukaan on iso riski, että laitosviljelyn ja istutusten varassa oleva erittäin uhanalainen Saimaan järvilohi menetetään lisääntyneen vesihomeongelma takia. Vesihome on viljeltyjen ja luonnonkalojen ihoon tarttuva leväsieni. Istutuksiin ei saada enää kylliksi poikasia, mikä heikentää lohikalakantoja Vuoksen vesistössä. Myös Heinäveden reitin ja Juojärven heikot taimenkannat tarvitsevat Piirosen mukaan isää kunnollisia poikastuotantoalueita luontaisen elinkierron vahvistamiseksi.

Sähkö poikkeustilanne on väliaikainen

Käsillä on korkeintaan vuoden aikaikkuna, jolloin on päätettävä mitä Palokille tehdään. Vuodesta 1961 pyörinyt Kaplan-turpiini on lähivuosina tulossa käyttöikänsä päähän ja siksi käsillä on ainutlaatuinen mahdollisuus pelastaa ja vahvistaa luonnonmukaisia lohikalakantoja Saimaalla.

Nykyinen sähkön hintapiikki on seuraus poikkeuksellisesta häiriötilanteesta sähkömarkkinoilla. Viialainen uskoo, että tämä tilanne ei kuitenkaan jatku enää 2020-luvun loppupuolella, jolloin voimalaitos vasta poistuisi tuotannosta. Tuuli-ja aurinkovoiman nopea lisärakentaminen ja Olkiluodon uuden ydinvoimalan käyttöönotto varmistavat sen, ettei Palokin voimalaitoksen poistuminen vaarantaisi kotimaista sähköntuotantoa tai huoltovarmuutta.

Viialainen ehdottaa neuvotteluratkaisua valtiovallan vetovastuulla. Hän ei sulje pois kokonaan myöskään ratkaisua, jossa voimatuotanto voisi jatkua pienemmässä mittakaavassa. Jos kalojen kannalta riittävän hyvä hybridimalli osoittautuu toteuttamiskelpoiseksi, alueellisen sähköverkon toimivuuden ja aluetalouden kannalta hyödyllinen uusiutuvan säätöenergian voisi jatkua Palokissa. Turbiini uusittaisiin mutta siihen ohjattaisiin pääosan vuotta nykyistä pienempi vesimäärä.

Selvityshenkilö Matti Viialainen esittää Palokin koskien vapauttamista kokonaan

Selvitysmies Matti Viialaisen kannalta Palokin koskien vapauttaminen on paras konkreettinen keino heikkojen taimenkantojen ja Saimaan järvilohen pelastamiseksi. Yhdessä PKS:n kanssa tehtävä kokonais- tai hybridiratkaisu mahdollistaa sen. Viialaisen mielestä minimiratkaisu eli pelkkä luonnonmukainen kalatie vähäisellä vesimäärällä, ei riitä, sillä se ei auta järvilohta eikä tuo juurikaan hyötyä matkailuelinkeinolle ja muulle toiminnalle alueella.

Joka tapauksessa ratkaisun ja korvaustason täytyy olla sellainen, että se on Voimalan omistaja Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n ja sen omistajakuntien kannalta kohtuullinen ja reilu eli hyväksyttävissä.

Viialainen korostaa, että vastuu ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta on kaikilla, mutta erityisesti valtiolla. Siksi tarvitaan valtioneuvostotason päätös vahvistamaan taimenkantoja Vuoksen vesistössä ja pelastamaan ainutlaatuinen reliktilaji Saimaan järvilohi.

Lisätiedot Matti Viialainen, puh. 044 770 0515, matti.viialainen@virtaankoski.fi

Näin Lahnasenkosken padon purku ja ennallistus etenee

Tähän artikkeliin on koottu kuvia Hiitolanjoen Lahnasenkosken työmaasta. Seuraa työmaata täällä – työmaa-alueella liikkuminen on ehdottomasti kielletty kaikkien osapuolten turvallisuuden takaamiseksi! Myös maisemapolulla liikkuminen on kielletty.

Vuonna 1911 käynnistyneen Lahnasenkosken voimalan turbiinit pysähtyivät lopullisesti 31.7.2022.

Työmaa käynnistyi jo heinäkuussa ennen voimalan toiminnan päättymistä työmaatien valmistamisella ja työpadon aloittamisella.

Tien rakentaminen joen varteen
Työmaatien rakentaminen. Kuva Hanna Ollikainen 4.7.2022
Kaivinkone ja kuorma-auto rakentamassa patoa
Louhetta ajetaan työpadolle. Kuva Hanna Ollikainen 1.8.2022
Pato ja kaivinkone
Lahnasenkoskenv pato. Kuva Mikko Nikkinen

Lahnasenkosken työmaa, vesi juoksee hiljenneen voimalan läpi ja patoa päästään purkamaan. Kuva Mikko Nikkinen 19.8.2022

Pato katoaa maisemasta. Kuvat Mikko Nikkinen 23.8.2022

Kutusoraa ajetaan kosken alaosaan.

Lahnasenkosken alaosa on muotoiltu lohikalojen nousulle ja kudulle sopivaksi.

Lahnasenkosken polut suljettu loppuvuoden ajan 22.7.2022 alkaen

Lahnasenkosken padonpurku- ja kosken ennallistusprojektin takia Ritakosken-Lahnasenkosken polut suljetaan 22.7.2022 alkaen vuoden lopulle.

Työmaalla liikkuminen on kielletty asiattomilta kaikkien osapuolten turvallisuuden vuoksi, ja että urakka voi edistyä suunnitellusti. Lahnasentie ja Ritakoskentieltä joen varteen avattu työmaatie ovat työmaa-aluetta.

Töiden edistymistä voi seurata tällä sivustolla, kuvia ja mahdollisesti videoita lisätään tänne työn edetessä. Polkujen uudelleen avaamisesta tiedotetaan sekä täällä että Rautjärven kunnan kanavissa!

Kielto koskee myös kosken itäpuolella sijaitsevalle grillikatokselle ja uudelle lintutornille vieviä polkuja, koska grillikatos puretaan, tilalle rakennetaan uusi isompi nuotiokatos ja polut kunnostetaan – siellä käynnistyy siis erillinen rakennustyömaa.

Retkeilijöiltä toivotaan kärsivällisyyttä uuden upean Lahnasenkosken alueen avautumista odotellessa. Kangaskoski on vapaassa retkeilykäytössä, sinne pääsee normaalisti toista kautta, eli valtatie 6:lta juna-aseman pohjoispuolella olevasta Kangaskosken liittymästä ja Simpeleeltä Kankaankatua pitkin.

Muinaisten vesireittien ja erämelonnan esiselvitys

Laatokalta Saimaalle -hanke (The Best Practises of Shoreline Biodiversity Protection KS 1771) päättyi 30.6.2022. Hankkeen toistaiseksi viimeisenä julkaisuna tässä alla on ladattavissa vielä tuhti, lähes 150-sivuinen pläjäys lueskeltavaa otsikon aiheista erityisesti Hiitolanjoen vesistöalueen – Saimaan yhteyksillä, mutta etenkin historiallisia taustoja on myös vertailtu muualta. Tähän juuri valmistuneeseen ESISELVITYKSEEN (tutkimus- ja sovellusosa) on koottu paitsi taustoja, hankkeen koemelontoja ym. myös tulevia mahdollisia tärkeimpiä kehitystoimia erämelonnan kehittämiseksi esiselvitysalueella. Tekstitiedoston lisäksi mukana on noin 20-sivuinen kuvaliite, jossa on myös näillä sivuilla jo äskettäin erikseen julkaistu karttaesite. Muinainen rajareitti, Romanan reitti ja Matkoreitti ovat niille uskaltautuville unohtumaton elämys…johon kannattaa valmistautua esiselvitys tutkimalla!

ESISELVITYS

Esiselvityksen KUVALIITE

Allekirjoittaneelta on usein kysytty ja kysytään ”miksi ihmeessä pitää meloa vastavirtaan”? No, yhtä usein vastaan, että ”se on paitsi kalan, myös ihmisen vanhin noususuunta alueella, historiallisia perusteita jne. jne.”. Tai että se ei oikeasti ole kovin vaikeaa näillä vesillä, ainoastaan pienet kiivaat pelto-ojat voivat olla joskus tiukkoja paikkoja, kosket tietysti pois lukien tässä tapauksessa. Mutta nyt, yleisön pyynnöstä tai siitä huolimatta teen poikkeuksen. Lasettelen pois tältä areenalta viimeiseltä koemelontaretkeltä Putikon Myllyjoella kuvatussa (Taru Kaljunen) virtaavassa videopätkässä.

Palataan taas uusin voimin ja ideoin pLaatokalta Saimaalle -teemoihin (hankkeen jälkeenkin). Kiitos hankkeen avustajille, yhteistyökumppaneille, juttujen seuraajille, paikallisille – ja hyvää kesää kaikille!

Lahnasenkosken ennallistamisurakka alkaa näkyä liikenteessä Hiitolanjoen ympäristössä

Lahnasenkosken padonpurku- ja kosken ennallistuksen urakan valmistelutyöt ovat alkamassa jo heinäkuun alussa. Työmaata varten rakennetaan ensin työmaatie Ritakoskentieltä Lahnasenkosken padon yläpuolelle, tulevan pohjakynnyksen kohdalle. Rakennustyössä tarvittavat maa-ainekset kuljetetaan Ritakosken maantien kautta työmaalle.

Väliaikainen työmaatie rakennetaan osittain joen itärantaan.Rakennustyöt ovat alkaneet viikolla 26 kesäkuussa työmaatien rakentamisella ja työt valmistuvat joulukuussa 2022. Lahnasenkosken vesivoimalaitoksen lakkautustyöt sisältävät seuraavia rakennustöitä:

  • nykyisten patorakenteiden osittaiset purkutyöt
  • kävelysillan rakentamisen
  • pohjapadon rakentamisen
  • tekokosken rakentamisen
  • voimalaitoksen yläkanavan täyttötyöt
  • aluerakennustyöt

Ritakoskentie (14927) suljetaan kokonaan liikenteeltä 11.7.2022 – 30.11.2022 väliseksi ajankohdaksi n. 700 m matkalta alkaen Ritakoskentien ja Karjalantien (vt 6) liittymästä. Kiinteistöille kulku sallitaan koko työajan.

Kiertotie Ritakoskentien ollessa suljettuna kulkee Ritakoskentie – Kangaskoskentie – Karjalantie (vt 6) kautta. Kierotien pituus on n. kuusi (6) kilometriä.

Lisätietoja antavat:

  • Tilaaja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr, toimitusjohtaja Hanna Ollikainen, p. 040 823 5105
  • Pääurakoitsija Oteran Oy, työpäällikkö Timo Luukkonen, p. 040 596 0331
  • Rakennuttajakonsultti Silta TSV Oy, projektipäällikkö Harri Keskinen, p. 0400 660052

Hanke päättyy, työ jatkuu…

Kesäkuun lopussa on tullut aika sanoa jäähyväiset (joskaan ei vielä byrokratian osalta) Laatokalta Saimaalle (Shore protection) -hankkeelle, jota voi pitää pelinavauksena paitsi Hiitolanjoen melonnalle, myös ja erityisesti Hiitolanjoen vesistöalueen vesiretkeilyn, historian ja luonnon yhdistämiselle tulevaisuuden matkailuun. Tämä huolimatta rajantakaisen jokiosan saavuttamattomuudesta nykytilanteessa – ja toisaalta juuri siksi.

Kahden vuoden aikana on selvitetty historialliselta pohjalta mahdollisuuksia edetä vesiteitä joko meloen tai paljossa myös vesikulkemalla (kahlaamalla vetäen kanoottia) tai maataipaleita kärräämällä Hiitolanjoen vesistöstä, Laatokan latvavesiltä, Saimaalle. Seuraavassa on joitakin vielä näille sivuille aiemmin päivittämättömiä välähdyksiä ja aineistoja Hiitolanjoki-yhdistyksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteiseltä työrintamalta…

Alkumaistiaisiksi lyhyitä hankevideoita SLL:n sivuilla: mukana oman osuutemme Mikko Europaeuksen juttutuokion lisäksi Hiitolanjoellakin kalatutkimuksen merkeissä piipahtaneen Olli Turusen haastattelu soiden ennallistamisesta ja Kari-Matti Vuoren yhteenveto sivuosiona toteutetusta uppopuu-biopuhdistamosta. Se on siis rakennettu Hiitolanjoen Uudensillansuvonnolle (opastus läheltä valtatie kuuden siltaa kevyen liikenteen väylän vierestä). Tästä lupaavasta yksinkertaisesta rankapuunippuihin perustuvasta innovaatiosta vielä joskus lisää. Suomen luonnonsuojeluliiton samalle sivulle on listattu (alempana) koko joukko muita juttuja hankkeen teemoista ja toteutuksista. Käykääpä tutustumassa!

Hankkeen muita aineistoja päivitetään ja niihin voi tutustua PIAN.

Laatokalta Saimaalle -logon suunnitteli Marjaana Kovanen. Logoa käytetään erämelontateemoissa hankkeen päätyttyäkin.

Laatokalta Saimaalle -erämelontareitistön esite ilmestynyt!

Hiitolanjoki-yhdistyksen Laatokalta Saimaalle (The Best Practises of Shoreline Biodiversity Protection) -hankeessa kahden vuoden aikana tehtyjen taustatutkimusten ja koemelontojen perusteella on valmistettu karttaesite kolmesta historiapohjaisesta reittivaihtoehdosta ”Laatokan latvavesiltä Saimaan satamiin…”. Esitteen (A3, kaksi puolta, vedenpitävä Never Tear -paperi) voi ladata ja myös tulostaa (jos käytössä A3-tulostus) linkeistä:

ETUSIVU (yleiskartta 1:150 000 ja yleiskuvaus) :

https://hiitolanjoki.fi/wp-content/uploads/2022/06/Laatokalta-Saimaalle-SIVU1.pdf

TAKASIVU (karttaotteet ja reittietapit):

https://hiitolanjoki.fi/wp-content/uploads/2022/06/Laatokalta-Saimaalle-SIVU2.pdf

Esitettä on saatavissa 30.6.2022 jälkeen myös jaettuna eri puolille Etelä-Karjalaa. Sitä toimitetaan jatkossa mahdollisuuksien mukaan ainakin reittien lähtöpisteeseen Kangaskoskelle (B&B Hiitolanjoki) sekä Rautjärven ja Parikkalan kunnanvirastolle ja myös Etelä-Savon (Savonlinnan) Punkaharjulle. Jakelupisteistä ilmoitetaan tämän ilmoituksen yhteydessä laajempi lista myöhemmin. Esitettä voi tiedustella myös Hiitolanjoki-yhdistykseltä.

Kokouskutsu Hiitolanjoki-yhdistys ry:n vuosikokous ti 24.5.22 klo 17

Sääntömääräinen vuosikokous

Lahnasenkosken grillikatoksella!

Kokouksessa käsitellään säännöissä määrätyt vuosikokousasiat.
Lopuksi kuullaan Hiitolanjoen projektien edistymisestä.

************************************************************

Vuosikokouksen asialista

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi äänten laskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisill
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio ja jäsenmaksut
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö
10. Kokouksen päättäminen

Hiitolanjoen projektien ajankohtaiset asiat

Tervetuloa!
Hiitolanjoki-yhdistyksen hallitus

Punkesin lopulta Putikkoonkin!

Simpelejärven ylitys kanootilla oli tehty jo kesän ja syksyn rajamailla ja vuoden 2021 – siis toisen koronakriisin vuoden – syyskuu oli ehtinyt pitkälle. Nytpä siis ajettiin kenttäkautta kuin käärmettä pyssyyn, oli näet käytävää yhä kahdellakin suurella suunnalla: ns. pohjoisella runkoreitillä ja ns. läntisellä runkoreitillä. Vedenjakajat jo ylitettyäni tavoittelin nyt molemmilla pääsyä Saimaalle. Se siinteli jo lähes silmissäni, mutta vesitie oli vielä työn takana…

Päätin aloittaa pohjoiselta reitiltä, joka siis veisi joskus tulevaisuudessa Simpelejärveltä (osin raivattua) Romanonjoki-Kyynärpäänjokea pitkälle kuivahkolle maataipaleelle, edelleen Punkaharjun lampijaksolle ja sitten Myllyjoen (Putikonjoen) kautta Putikon hovin Niskalammen kautta Ratasuolle ja sieltä viimein väljille vesille Putikonlahdelle, vaikkapa Linnalahden Linnaniemeen. Tai miksei vaikka Punkaharjun nähtävyyksille, Savonlinnaan, pohjoiseen…tämäkin on yksi muinaiskarjalaisten vesireittien vaihtoehdoista.

Ensi oli kuitenkin tartuttava taas härkää tauon jälkeen sarvista (lue: moottorisahaa kahvasta). Pari raivauspäivää vierähtikin huhkiessa pohjoisen jokireittejä kulkukelpoisiksi: ensin lampijakson ilmeisiä esteitä Särkisalmen-Punkaharjun tien siltarummun kupeessa Mustajoella, sitten Myllyjoella Putikon kalanviljelylaitokselta aina Putikon hovin ohittaen Ratasuon porteille junaradan sillalle saakka. Työ kävi välistä jokseenkin joutuen, mutta etenkin eräs juurakkotukki teetti yksistään jo useamman tunnin työn. Tämä oli silti kaikkinensakin aika pientä ainakin Sarajokeen verraten. Väylä oli nyt avattu.

Tämän kokoluokan runkoja ei Mustajoen tukkeena onneksi ollut juuri enempää.

Kun olin vähän huilannut, palasin rikospaikalle kanootti auton katolla. Laskin sen lampijakson päättävän Saarijärven niskalta, josta Myllyjoki lähtee ja päätyy noin 2,5 kilometrin jälkeen Pihlajaveden Putikonlahteen eli Saimaalle. Ilmanala oli viileä, mutta kuiva. Varustuksessani yhä vähän kesän makua, mutta se oli joka tapauksessa sahurin kamppeita lämpimämpi.

Myllyjoen alku oli menneen kuivan kesän jäljiltä vedessä kahlaamista, kanootti tosin kulki vielä perässä vetämällä. Toisaalta nyt riitti saapasrajakin, mikä helpotti pukeutumista. Kalanviljelylaitoksen aitovieren käynti vaati jonkin verran suunnittelua, mutta pienestä lankkusillasta pujoteltua ja muutaman kiven yli nosteltua sekin oli tehty. Ehkä jatkossa oli harkittava ohivetopaikan rakentamista tähän (sekin tuli katsottua ja käy helposti), etenkin, kun laitos on tarkka turvallisuudesta ja sen purkuvedet ovat aivan reitissä kiinni. Alapuolella on vielä kivikkoa, sitten pääsee jo meloen.

Kun olin melonut Myllyjokea jo edemmäs, pääsin juttusille muutaman osa-aikaisen ranta-asukkaan kanssa. Jo aiemmin olin tavannut innokkaan isännän, joka seuraili touhujani raivauksessa, nyt sain naisseuraa. Suhtautuminen melontaan oli helpotuksekseni heillä varsin myötämielistä, mitä samaa ei voinut sanoa kalanviljelylaitokseen, jota pidettiin ympäristöongelmana kuulemissani paikallisissa puheissa. Mutta tämä on toinen tarina ja kaipaa esitettäessä myös toisen puolen puheenvuoron.

Vanhan Viipurintien silta on nostalgisen kaunis holvattuine kivikaarineen. Kannattaa kuitenkin varoa alapuoleltakin kulkiessa, sillä museosilta kaivannee kyllä kunnostusta!

Vanhan Viipurintien – siis tien, joka on mainittu jo satoja vuosia sitten Viipurin ja Savonlinnan väliltä – alitettuani, oli aika pikku koskenlaskulle. Valitettavasti veden vähyys osoitti, että melko vilkas, joskin kapea ja kivinen koski jätti odottamaan vielä kevätkorkauttaan. Kanoottia pienen tovin kuin kaarnalaivaa uitettuani jatkoin matkaa. Kaunista ja potentiaalista kuitenkin!

Alempana lienee sijainnut joelle nimensä antanut mylly, josta kuitenkin kaivattaisiin vielä lisätietoja. Täältä kahlailu vaihtui vähitellen taas sauvonnan kautta melontaan ja yksittäisen ranta-asutuksen ja tarhakoiranhaukkujen jälkeen seurasi jo Parikkalan-Savonlinnan välisen-junaradan jyhkeän kivisillan alitus. Olin nyt saapunut Putikon hovin Niskalammelle – leppoisaan suvantoon. Ensivaikutelma oli, että täällä vietettiin yhä jatkuvaa hiljaiseloa. Korona-aika oli hiljentänyt jo aiemmin alkujaan 1700-luvulta periytyvän sahapaikan perinteiset taidenäyttelyt, tosin majoitustilat saattaisivat olla osin auki (?). Tämä olisi yhtä kaikki upea käyntikohde savusaunoineen tulevaisuudessa myös melontaturisteille, jopa Hiitolanjoen vesistöalueen ja Saimaan yhdistävän keskisen ja pohjoisen runkoreitin päätetukikohta – ellei halua jatkaa vielä edemmäs Punkaharjulle tai jopa Savonlinnaan.

Putikon vanhan sahayhdyskunnan muistoa kantaa näyttävä vesiratas padon alla.

Niskalammen pato on luonnollisesti ohitettava – ellei sitten halunnut kamikazesyöksyä kuvassa näkyvästä aukosta! – kantaen ja nyt länget tulivat tarpeeseen. Rantaan pääsi melko helposti ja enintään sadan metrin jälkeen kanootin saattoi jo laskea jälleen Myllyjoen viime vaiheille. Näky oli täällä kaunis, suorastaan pastoraalisen idyllinen, vaikkei viljelymaisemaa olekaan.

Rautatieaukon alitus oli myös näyttävä: ja täällä voi nähdä jopa TIPPUKIVIÄ! Lienevät savilaastista kiviä muuratessa ajan saatossa ja kosteuden kannustamana siinneitä laastin kalkkisaostumia. Erikoinen nähtävyys silti.

Myllyjoen ”tippukiviluola”. Tämä rautatiensilta valmistui kaiverruksen mukaan vuonna 1905.

Sitten avautui Ratasuo avautui ottaen luulot pois kuin Pikku-Vietnam. Eikä sen uumeniin johtava vähäinen Myllyjoen kulkukelpoinen väljä osa ollut edes lähestulkoonkaan pahinta, vähän matkaa rämmittyäni jouduin yhä tiheämpään kaislikkoon. Lopulta oli noustava kanootista ja yritettävä suunnistaa aiemman rannanmääritykseni mukaan, sillä näkyvyys oli nollaluokkaa. Olin jo peräytyä, mutta onneksi pidin pääni – ja otteen verrattomasta kanoottisauvastani, joka on aina näillä retkillä mukanani.

Pikku-Vietnam eli Ratasuon, reitin vaikeimman osan alkua. Käy ken uskaltaa!

Kuitenkin seikkailijan mielenlaadulla varustettu, sitkeä ja riittävän kevyin varustein liikkeellä oleva kanootilla kulkija selviytyy jopa tästä, sillä matkaa ei ole kuin muutama sata metriä. Sitten ollaan jo Saunalahdella, jossa erään mökin laituri on hyvä rantaviivan merkki: täältä avautuu ilmeisesti juuri mökin vuoksi vähäinen veneväylä ja ollaan väljillä vesillä. Työvoitto!

Tyyni pieni Saunalahti oli pian livuttu läpi. Silti täälläkin vesiluonto saattaa yllättää. Manasin, etten onnistunut kuvamaan kuoreiden pikaisia pistäyksiä parvina pinnassa ja etenkään yhtä hieman pinnan alla liikkunutta yksittäistä, joka liikehti kalaksi oudosti. Syy selvisi pian, se oli joutunut vain hieman itseään suuremman käärmeen (rantakäärmeen poikanen?) hampaisiin.

Muutamia varsin vanhoja teollisuusyhdyskuntaan viittaavia rantarakennuksia ohitettuani näkyviin avautui Putikon sahan tilukset koko komeudessaan. Siis vesisahaa hieman uudemman, mutta sekin jo hevospeliajalta: vuonna 1887 Anders Auvinen osti Putikon tilan ja aiemmin mainitun vesisahan, kymmenen vuotta myöhemmin Putikonjoen eli tämän samaisen Myllyjoen suulle valmistui Putikon höyrysaha- ja mylly. Sahatoiminta jatkui lähes 2000-luvulle useiden eri yrittäjien paikallisesti hajauttamana. Punkaharjulla on saha yhä, mutta tämä ”Auvisen saha” on yksityisomistuksessa ja sen toiminta loppunut.

Putikon vanha ”Auvisen saha”. Se on laajempine puutalovaltaisine yhdyskuntineen todettu yhdeksi valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön avainkohteista, jolla on historiallisia, rakennushistoriallisia ja maisemallisia arvoja. Nykytilassaan se kaipaa kuitenkin parempaa huolenpitoa – mikä avuksi? Olisi hieno esittelykohde reitin loppuun yhdessä Putikon hovin kanssa!

Jotta sahan suvannosta pääsee pujahtamaan viimein vapaille selkävesille, pitää ylittää vielä vanha puusilta. Ei kummoinen temppu, vaatii kuitenkin maalle nousemisen ja kiertämisen. Tämän tehtyäni olin jo enemmän kuin innokas melomaan selvää vettä, jota täältä avautuukin välittömästi pikku kaislikon jälkeen, rikkonaisessa saaristossa. Jatkoin kohti Linnalahtea.

Päädyin lopulta ennalta sopimaani noutopaikkaan, Linnaniemeen, jossa oli tarkoitus tarkastaa tämä joskus linnavuoriluokituksissa mukana kummitteleva kohde, jolta ei kuitenkaan ole ihmiskäden jättämiä löytöjä. Aallokko nousi vielä ennen rantaa ja jouduin hieman kamppailemaan löytääkseni rantautumiseen sopivan kallionkolon. Ilmakin oli viilennyt niin, että laajempi tutkimus sai jäädä. Raijasin kanootin raijaus vuoren yli autotien päähään, jossa hakija jo odotti: todettakoon, että sekin kysyy voimia. Näkymä vuorelta olisi aika hieno, mutta puusto tukkii sen nykyisellään. Lähistöllä on myös useampi rakennus. Johtopäätökset: niin hienoa kuin reitti olisi päättää Linnaniemeen, ei se välttämättä ole päätepiste, jossa kokemus saisi kirkkaimman kruununsa. Linnavuoribongareille silti suositeltava käyntikohde. Kenttäkausi vesillä vuonna 2021 oli onnellisesti ohi!

Linnaniemen rantakallio. Tähän (tai oikeastaan vasta vuoren toisen puolelle) päättyi retkeni.

Nyt olin käynyt Putikon reitin. Tänne siis päädyttäisiin jokireitiltä Punkaharjun lampijaksolla yhtyen lopulta aina Hiitolanjoelta Simpelejärven kautta joko ns. keskistä reittiä tai jopa raa’ista raainta eli ns. pohjoista reittiä pitkin. Näillä molemmilla vaihtoehdoilla on Laatokalta Saimaalle -kehyksessä – niin historiallisessa kuin tulevassa .puolensa ja etenkin tämä keskinen reitti vaikuttaa potentiaaliselta. Putikkoon pungettua on toki saatava jalansija, noutopaikka ja päätettävä houkutteleeko kanoottituristia vielä harjuinen kansallismaisema tai vaikka Olavinlinna. Mutta ainesta ilmiselvästi ON!