Historia

Hiitolanjoen historia

Hiitolanjoen varhaishistoriaan liittyy asutuksen vähittäinen leviäminen Laatokan luoteisrannikolta ulomman Salpausselän tuntumaan ja kauemmaksikin sisämaahan. Merkittäviä sysäyksiä tähän kehitykseen lienevät antaneet pyyntikulttuuriin liittyvä lohenkalastus ja hedelmällisen jokivarsimaan tarjoamat viljelymahdollisuudet. Arkeologista aineistoa tunnetaan runsaasti entisten Kurkijoen ja Hiitolan pitäjien alueelta, mutta joitakin varhaisia todisteita ihmisen liikkeistä on myös joen yläjuoksulta Rautjärven Simpeleeltäkin. Esimerkiksi Hiitolanjoen ja Silamusjoen yhtymäkohdan Haarakoskesta on löytynyt reikäkirveen teelmä, jotka on saatettu uhrata koskeen tarkoituksellisestikin (Kähtävä-Marttinen 1997: Rautjärven kunnan arkeologinen inventointi). Ehkäpä vesireittien haarautumakohdat miellettiin kulkemisen kannalta kriittisiksi kohdiksi tai uhri annettiin lohen nousun tulevaksikin turvaamiseksi.

Jokivarren perimätiedossa on säilynyt muistumia ikivanhasta lohenpyydyksestä, joka tunnettiin nimityksellä ’kolu’.

Kuuntele ääninäyte.

Hiitolanjoki oli ensimmäinen etappi pitkää ja laajaa vaihtoehtoisten vesireittien verkostoa, jonka kautta päästiin Laatokalta Simpele- ja Torsanjärville, edelleen Saimaalle ja Savon vesille, jopa Ouluun ja Vienan Karjalaan saakka. On myös esitetty, että joki olisi toiminut karjalaisen pohjankäynnin alkuetappina ennen paremmin tunnetun ns. Nousia Ryssän reitin käyttöön ottoa (Lappalainen 1968: Säämingin historia I). Hiitolanjoen merkitystä asutus- ja kulkuväylänä ovat käsitelleet mm. Erkki Kuujo, Kustaa Vilkuna ja etenkin Itä-Savon varhaisen asutuksen ’laatokkalaista’ alkujuurta selvittänyt Pekka Lappalainen.
Tutki tarkemmin Hiitolanjoen vesireittivaihtoehtoja.

Vesiteillä suuremmat kosket ja maataipaleet ohitettiin kevyitä matkaveneitä – uiskoja – teloilla vetäen tai kantaen.

Kuvat: Olaus Magnus, Pohjoisten kansojen historia (1555).

Raja- ja asutusolosuhteista (Länsi-Karjalan joutuminen Ruotsille, savolaisekspansio) johtuen Hiitolanjoen merkitys kulkuväylänä ilmeisesti väheni jo Pähkinäsaaren rauhan (1323) jälkeen, vaikka sitä varmasti käytettiin myöhemminkin. Esimerkiksi Rautjärven Änkilän kylään päästiin suoraan Hiitolanjokea pitkin.

Jokea käytettiin sopivien vesikulkuneuvojen avulla väylänä myös monenlaisessa kuljetuksessa.

Hiitolanjoen esiteolliseen historiaan kuuluu olennaisena osana myllytoiminta, josta on tietoja jo 1700-luvulta. Vanhimmat myllyt ovat sijainneet yläjuoksun entisessä Kivijärvenkoskessa ja Uudensillankoskessa.

Useimmissa Hiitolanjoen koskissa on jossain vaiheessa toiminut jonkinlainen jauhatuslaitos ja joissakin koskissa myllyjen yhteydessä myös raamisahoja. Myllyt jaettiin veroa maksaneisiin vero- eli tullimyllyihin ja yhden tai muutaman talon kotitarvemyllyihin.

Ylä-Ritakosken mylly. Kuva: UPM-Kymmenen arkisto.

Hiitolanjoella harjoitettiin myös tukinuittoa ennen koskien valjastamista ja vielä sen jälkeenkin, aina sotien aiheuttamiin rajamuutoksiin saakka. 1900-luvun alkupuolella rakennetut voimalaitokset ohitettiin uiton aikana tukkiränneillä. Hiitolanjoki oli osa Torsanjärven-Simpeleenjärven uittoväylää ja puu ui latvavesiltä Laatokan sahoille. Lyhyttä ns. lappuhalkoa vietiin Pietariin saakka. Hiitolanjoen uittoja järjestivät Laatokan Saha Oy, Zachariassen-yhtiöt, Laatokan Puu Oy ja Yhtyneiden Paperitehtaiden edeltäjä Aktiebolaget Simpele.

Uittoa jossain Hiitolanjoen varrella todennäköisesti 1930-luvulla. Kuva: Satakunnan museo.

Tukinuitosta on tallennettu paikkakuntalaisten omakohtaista kokemusta.

Kuuntele ääninäyte.

Kangaskosken tehdas kuvattuna alavirran puolelta 1910-luvulla. Kuva: UPM-Kymmenen arkisto.

Syrjäkosken voimala rakennettiin joen alajuoksulle n. 6 km päähän nykyisestä valtakunnanrajasta. Koski on nykyään lähes luonnontilassa, mutta voimalaraunio ja patorakenteita on säilynyt. Kuva: UPM-Kymmenen arkisto.

Hiitolanjoen teollinen historia alkoi Juvankosken valjastamisesta Simpeleen tehtaiden tarpeisiin vuonna 1896. Mittavan hankkeen käynnisti yritteliäs parikkalalaissyntyinen liikemies Matti Roiha. Ensimmäinen tilapäinen sähköistys saatiin Juvankosken sahan valaistustarkoituksiin ja lähitaloihin dynamoturbiinin avulla vuonna 1898. Juvankosken vesivoimaa hyödynnettin kuitenkin pitkään suorakäytöllä yhdistämällä vesiturbiinit akselien välityksellä koneiden mekaanista työtä tuottaamaan. Kangaskoskella toimi myös varhainen paperitehdas ja puuhiomo vuosina 1901-1925. Alkuaikoina paikkakunnalla valmistettiin lähinnä luonnoruskeaa käärepaperia Pietarin alueen vientiin. Sittemmin tehtaiden tuotantotoiminnan laajentuessa ja vesivoiman hyödyntämisen kehittyessä moniin joen koskiin (Lahnasenkoski 1911, Kalliokoski 1919, Sahakoski 1919, Ritakoski 1920, Syrjäkoski 1924, Kangaskoski 1925, Juvankoski 1948) rakennettiin vesivoimalaitoksia, jotka osaltaan mahdollistivat paikkakunnan teollistumiskehityksen ja paperi- ja kartonkituotannon koko laajuudessaan. Sähköistämishankkeet synnyttivät ajalle ominaisesti myös joitakin pieniä sähköyhtiöitä Parikkalan ja Hiitolan alueelle.

Mitä tapahtui, kun Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja Juuso Walden ja Simpeleen tehtaiden isännöitsijä Ilmari Sipilä kävivät tarkastuskierroksella voimalaitoksilla?

Kuuntele ääninäyte.

Tänä päivänä Hiitolanjoen vesivoimalaitoksista neljä on yhä toiminnassa. Juvankosken voimala tuottaa sähköä Simpeleellä elintarvikepakkauskartonkia valmistavalle kansainväliselle M-Real-yhtiölle. Hiitolanjoen Voima Oy:n omistaa Kangaskosken ja Ritakosken voimalat. Lahnasenkosken omistus siirtyi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle 15.6.2017, Vantaan Energia jatkaa voimantuotantoa siihen saakka, kunnes muutostyöt padolla alkavat. Kangaskosken, Ritakosken ja Lahnasen sähkö kulkee Parikkalan Valo Oy:nkautta valtakunnan verkkoon. Hiitolanjoen Venäjän puoleisella jokiosuudella ei ole toimivia voimalaitoksia.