Kalastus

Kalastus

Hiitolanjoki on virkistyskalastajalle mielenkiintoinen tutustumiskohde, joka tarjoaa jo nyt mahdollisuuksia jalokalan pyyntiin. Tavoitelluin saalis kalamiehelle on luonnollisesti jokeen kutemaan nouseva Laatokan lohi. Tulevaisuuden tavoitteena on palauttaa koko Suomen puoleinen jokiosuus todelliseksi lohijoeksi, mikä tekisi Hiitolanjoesta ainutlaatuisen kalastuskeitaan koko Etelä-Suomessa.

Kalastus Hiitolanjoella ja Silamusjoella on luvanvaraista. Lupia Hiitolanjoelle ja Silamusjoelle saa Simpeleen Teboil-huoltoasemalta (VT 6, Änkilä). Hiitolanjoen koskillakin on syytä muistaa, että kalastus 100 m matkalla voimalapadosta on kielletty (Kalastuslaki 5. luku 26 §). Rajan takaisella jokiosuudella lohenkalastus on toistaiseksi kokonaan kielletty, koska lohikalakantoja inventoidaan koko Venäjän alueella. Myöhemmin päätetään kalastuksen määristä, jolloin lohenkalastus saattaa tulla mahdolliseksi Hiitolanjoen parhaimmilla, lähes luonnontilaisilla koskiosuuksillakin.

Hiitolanjoen teollisuushistoriallisen maisemapolun yhteyteen on kesällä 2005 rakennettu heittokalastuslaituri Ritakosken ja Lahnasenkosken välille. Patoaltaassa tavataan petokalojen lisäksi toisinaan myös taimenia, jotka ilmeisesti pääsevät Ritakosken voimalaitoksen turbiinien läpi myötävirran mukana.

Silamusjoella on luonnonvarainen purotaimenkanta ja sen kosket on kunnostettu. Erityisesti perhokalastajat ovatkin löytäneet jo hyvin tiensä tälle kauniille joelle.

Joessa koko elinkaarensa viettävien petokalojen, kuten haukien, elohopeapitoisuudet Hiitolanjoessa ovat melko korkeita, mutta vastaavasti vain osan aikaa siinä elävien eli vaelluskalojen – taimenten ja Laatokan lohen – pitoisuudet taas huomattavasti matalampia.

Hiitolanjoki on Laatokan lohen (Salmo salar m. sebago) tärkein lisääntymisjoki. Jokeen nousee runsaasti emokaloja ja poikastiheydet ovat Venäjän puoleisissa koskissa paikoin hyvin korkeat. Joki on kalakannaltaan muutenkin merkittävä, jopa ainutlaatuinen. Hiitolanjoesta löytyy kaikkiaan kuusi EU:n direktiivin mukaisesti Suomessa erityissuojelua vaativaa lajia: lohi (makeassa vedessä), nahkiainen, pikkunahkiainen, toutain, kivisimppu ja rantaneula eli -nuoliainen.

Laatokan lohen poikasten jokivaihe kestää 2-3 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat syönnökselle Laatokkaan. Järvivaiheen (1-5 vuotta) jälkeen sukukypsät lohet palaavat takaisin jokeen kudulle. Nousulohien keskipaino on 5-6 kiloa, suurimmat ’kyörät’ voivat olla yli kymmenkiloisiakin. Laatokan lohen tuntomerkkejä ovat lovipyrstö, vähäiset pilkut kylkiviivan alapuolella ja silmän takareunan tasolle ulottuva suu. Kalojen väritys vaihtelee tummapintaisesta kirkassuomuiseen. Hiitolanjoen Kangaskosken alapuolelta saadaan silloin tällöin saaliiksi suuriakin lohia, jotka jokeen noustuaan ovat kirkkaan hopeakylkisiä. Kaloista on suositeltavaa lähettää suomunäyte Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle, mistä on ohjeet Kangaskosken laavulla.
Vuonna 2003 Laatokan lohen tiedetään kuteneen ensimmäisen kerran Suomen puolella yli 60 vuoteen. Tämä on mahdollista juuri Kangaskosken voimalaitoksen alapuolella, vaikka lohi ei vielä pääsekään nousemaan ohi rakennettujen koskien. Kosken ennallistaminen parantaisikin huomattavasti Hiitolanjoen parhaimpia kalastusmahdollisuuksia ja tuottaisi samalla Suomen puolelle tärkeän Laatokan lohen poikastuotantoalueen. Tulevaisuuden tavoitteena on saada myös kalatiet Hiitolajoen ylempiin rakennettuihin koskiin Lahnasenkoskelle ja Ritakoskelle. Tämä mahdollistaisi lohen ja muiden vaelluskalojen nousun voimalaitosaikaa edeltävälle entiselle reitilleen yläjuoksun vapaille virtavesille, Silamus- ja Torsanjoelle.

Hiitolanjoen kalastuslupakäytäntöä on muutettu vuoden 2016 aikana kalastuslain uudistamisen yhteydessä. Ajantasainen tieto löytyy Innasennurkan-Kaljusenkylän kyläyhdistyksen tiedottamana Rautjärven kunnan sivuilta: http://www.rautjarvi.fi/fi/Matkailu/Kalastusluvat