Poikkeuksellinen ohijuoksutus Kangaskoskella

Torstaina 10.10. Kangaskoskella tapahtui ensin virtauksen hidastuminen, jota seurasi voimakas ohijuoksutus. Tapahtumasarja oli nähtävissä myös WWF:n Kalalivessä .

Voimakkaat virtauksen muutokset ovat riski lohien kudulle

Tapaus oli valitettava jokiluonnon kannalta. Äkilliset virtaamamuutokset aiheuttavat muun muassa uomaeroosiota ja ajavat lohikalojen poikasia hakemaan uusia suojapaikkoja altistaen ne saalitukselle. On myös riski, että lohien kutupesät jäävät kuiville tai huuhtoutuvat näin voimakkaan virtauksen takia. Kangaskoskella heräsi myös huoli, että kutulohet nousevat ohijuoksutusuomaan ja jäävät juoksutuksen jäljkeen kuiville.

Kangaskosken ohijuoksutusuoma tutkittiin välittömästi seuraavan aamun valjettua, eikä sieltä lohikaloja löytynyt. Tämä oli odotettavaa, koska kutupaikkansa valinneet lohet eivät enää herkästi lähde nousuun virtapiikkien houkuttamana. Tulvimisen jälkeen lohikalat olivat edelleen kutupaikoillaan runsaslukuisina, myös Kalalivessä esiintyen.

Syynä Lahnasenkosken koneiston korjaustyö

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistamalla Lahnasenkosken voimalaitoksella on käynnissä voimalaitoskoneistojen korjaus. Torstaina neljästä turbiinista kaksi irrotettiin korjattavaksi, ja työmiesten turvallisuuden vuoksi vedenpintaa voimalaitoksen yläpuolella oli laskettu noin metrin verran. Tämän seurauksena juoksutuksen määrä väheni myös Kangaskoskella, joka puolestaan aiheutti automaattisesti turbiinikoneiston tehon laskun.  Sitä seurannut yläpuolisen vedenpinnan nousu aiheutti automaattisesti ohijuoksutuksen käynnistymisen havaituin seurauksin.

Voimantuotanto jatkuu vuoteen 2023 asti

Hiitolanjoen voimalaitoksia ajetaan siis aina purkuun asti. Myös Lahnasenkosken koneistot tulee pitää käyttökunnossa, sillä voimantuotanto on osa Kangaskosken ja Ritakosken kauppasummaa.

Voimaloita pyritään kaikin käytettävissä olevin keinoin ajamaan niin, että virtaamavaihtelut ovat mahdollisimman vähäiset erityisesti Kangaskosken alapuolella.

Lisätietoja

Hanna Ollikainen, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö
hanna.ollikainen@ekarjala.fi, puh. 040 823 5105

Matti Vaittinen, Etelä-Karjalan liitto
matti.vaittinen@ekarjala.fi, puh. 040 139 0173